Ne ihmissuhteet

Istun täällä luurit korvilla tankkipeli auki ja kuuntelen tangokadulta raikaavaa musiikin tapaista, joka tuossa on nyt soinut jo monta tuntia. Ihanaa. Sivusilmällä seuraan Pippurin liikkeitä, kun sitä on viime aikoina kiinnostanut vähän liikaa tuo avoin ikkuna. Päässäni pyörii erään henkilön tänäänkin mainitsema asia tyylistäni analysoida juttuja.

Luulen, että se ominaisuus on ollut mussa olemassa aina. Niinpä siis päädyin analysoimaan tuotakin asiaa :D Mut analysoiminen on hauskaa! Varsinkin, jos oon "sillä" tuulella ja ne mun jutut on tyyliä onkohan olemassa joku norjalainen, joka ei koskaan nää auringonnousua tai -laskua, koska vuoret.. ;)

Luulen myös, että teen tuota täysin huomaamattani välillä. Analysoin aika paljon mielessäni ihmisten käytöstä. Oon vaan aina tehnyt niin. Jos olisin valinnut opiskeluni ja urani eri tavalla, niin olisin mennyt opiskelemaan psykologiaa. Se on hurjan mielenkiintoista selvittää, miksi joku ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Mikä saa ihmisen tekemään tiettyjä asioita tai olemaan tekemättä.. Tekemiseen kun vielä yhdistetään se, mitä ihmiset puhuvat tai kirjoittavat.

Tarvitsen tietynlaista ihmistuntemustaitoa työssäni ja siksi tämä on hyvin tärkeä osa päivittäistä elämääni, vaikken edes itse noteeraisi sitä. Kaikista tärkeintä on se tunne, kun tapaa jonkun ihmisen ensimmäistä kertaa. Se kuinka hyvin pystyy näkemään jo ensitapaamisesta, mikä se ihminen oikein on. Ihan kätevä taito toki kaikkialla elämässä.

Harmi vaan, että kaikkialla elämässä se ei ihan aina ole toiminut. Joskus sitä tietää kenen seuraa karttaa ja joskus täytyy ilmeisesti mennä vähän pitemmän kaavan kautta, että saa selville tarpeeksi.

En ole sanonut sitä ilmeisesti vielä ääneen täällä, mutta erosin juuri 7 vuoden parisuhteesta. Kyllähän sen varmaan pystyi postauksista noin muuten päättelemään, mutta kaippa se nyt pitää mainita. 7 vuotta on pitkä aika. Sinä aikana ehtii muuttumaan suuntaan jos toiseenkin, tekemään virheitä oikeiden asioiden lisäksi ja toivottavasti myös aikuistumaan.

Tämä ei ole eka kerta, kun päätän lähteä omille teilleni. Luulin aiemmin, että se eka kerta olisi jo opettanut tarpeeksi itsestäni, mutta eipä sitten ollut, kun nyt olen huomannut ja oivaltanut ihan tosi ison kasan asioita.. Molemmissa kerroissa on samanlaisia piirteitä. Tai ainakin yksi. En pelkää. Ainakaan joka päivä ;) En ole oikeastaan ehtinyt. On ollut niin paljon kaikkia käytännön asioita hoidettavana ja tekemistä riittää kyllä edelleen..

Eikä yksinjääminen ainakaan näin päin ole pelottanut, kun teen sen omasta tahdostani. Oikeisiin valintoihin vaadittiin monia mutkia ja muutamia ihmisiä. Välillä ne ihmiset ovat lähinnä raivostuttaneet, vaikka ovatkin puhuneet oikeita asioita. Joskus on vain niin vaikea nähdä itsensä muiden silmin. Eli siis aina ;) Varsinkin tällaisen väkitukon, jonka on pakko ite ottaa selvää. Tällä kertaa siihen meni aika monta vuotta.

Tähän kaikkeen liittyy tietynlainen herääminen. En tiedä mitä olen touhunnut joitakin vuosia sitten, kun muistan vasta hanskan tapaamisen jälkeen, että olisin löytänyt taas tieni aitoon iloon ja sekopäisyyteen. Olen varmasti ollut ihan perusiloinen Mari, mutta muistan ehkä ikuisesti sen aurinkohumalaisen päivän ihan viime vuodelta, kun soitin hanskalle ja luultavasti nauroin koko puhelun ajan.

Sitten on vähän erilaisia herätyksiä. Olen muistanut mitä haluan ja tarvitsen, että voin olla oma itseni. Se tuntuu ihan jännältä. Kun muistaa. Sekin tuntuu jännältä, jos kaikki ei olekaan ihan niin itsestäänselvää. Olen muistanut nimittäin yksinelämisestä ja noh, sinkkuilusta, asioita. Nythän elämä on enää täynnä riskejä. Jos uskaltaisi joskus taas päästää tunteet irti, niin kuinka paljon järki vittuilisi siinä kohtaa, kun saa toiselta pataan satanolla?!

Huhuh, en tiedä haluanko nähdä sitä matsia ;) Onneksi moista ei tarvitse murehtia juuri tänään ja ehkä tulevaisuuden varalle pitääkin kehittää sellainen marimainen "jos se ei tapa, niin se vahvistaa" -juttu.

Kissa putoaa aina jaloilleen, vaikka nyt musta tuntuu, että tässä postauksessa ei ole päätä eikä häntää. Minä putosin tänään sohvalle suoraa töistä, jonka jälkeen olen lähtenyt uuteen nousuun ja illan kruunasi joku parhausplatoona tankkipelissä. Sekin oli ehkä aika huvittavaa, kun toinen on joku tosi hyvä ja mä oon Mari "häh, kumpi on oikea ja kumpi vasen, mitvit ja laitetaanko tästä vielä vihreä gemi päähän". Mut hei onneks oon sentään reenannu koko talven kaikkien muittenki hyvien kans ;)

Ja nyt meen pois höpöttämästä. Syvällisellä alulla on pinnallinen loppu?!