Tyttölanit olivat bileet, joista meuhkattiin paljon ennen niitä ja niiden aikana. Meidän piti mirin kanssa pitää nää pirskeet jo joskus keväällä, mutta sitten hokattiin toukokuussa, että miten olis.. sovittiin heti, että Provinssiviikonloppu voisi olla aika jees.
Siivosin tällä viikolla kahtena päivänä niin julmasti, että nyt mulla on jännetupintulehuksen oireita oikeassa kädessä ihan tosissaan :D Sain perjantaina aika ajoissa kaiken valmiiksi ja sitten tarvi vaan ootella, että tyttölanien toinen osapuoli porhaltaisi pihaan. Ja minkälaisella vempeleellä se sitten tulikaan pihaan!? En oo ehkä ikinä ollut noin siistin auton kyydissä :D
Perjantain lanit meni aika rauhallisesti, kun piti kuskata jätkiä Provinssiin aika myöhään enkä itse oikeen edes pelaillut mitään. En ottanut myöskään kuvia. Lauantailta sitten on edes jotain materiaalia.
Lauantaina oli myös se hetki, kun tyttölanit muuttuivat bikinilaneiksi. Meillon molemmilla tollanen nörttirusketus.
Otin selvää voiko pitsataikinaa kohottaa auringossa. Voi.
Päivällä jouduttiin käymään mirin lapsien luona Törnävällä. Siellä piti olla grilli kuumana. Noh, ei se oikeen ollut ja poistuttiin paikalta nälkäsinä. Noin tunnin päästä mirillä soi puhelin.. "voisikko tuua jotain ruokaa kaupasta ku meijän lihat maistuu sytytysnesteeltä"..
Käytiinhän me sitten, kun oltiin heitetty festarijuhlijat Törnävälle. Siinä kohtaa oltiin saatu tyttölanien toinen vieraileva tähti paikalle; Taku.
Myöhemmässä elämässä Taku joutui alttiiksi houkutuksille, joita tyttölaneilla voi kohdata. Hän koukuttui Diabloon.
Tyttölaneille uskaltautui toinenkin mies, josta ei valitettavasti ole kuvia, mutta oli kuitenkin paikalla tehtävänään palkita mut hienosta suklaalakko-suorituksesta. Arvatkaa mitä sain! Pätkiksen!! Lisäks Taku toi meille Stockan herkkuja :)
Jostain syystä lauantai-illaltakaan ei ole hirveästi kuvia. Grothalin puhelimessa saattaisi olla, mutta olkoot ne siellä piilossa ;) Meitä mirin kans vähä jännitti kuinka FNX ja FTC pärjää samassa olkkarissa keskenään, mutta kai se FTC tyyty kohtaloonsa eikä alkanut uhitteleen.. harmi ettei noi viholliset oikeen tiedä kuinka matseissa käy sillon, kun on liikaa FNX:ää ;)
Tänä aamuna oli jo sitten vähän sellanen olo kuin tyttölanien jälkeen pitääkin olla.. Väsy ihan päällimmäisenä. Rauha vallitsi maailmassa paitsi tietysti Takulla, jota syyhytti päästä taas vähän boloa pelaamaan..
Pelasin kyllä itsekin. Olikin jo ikävä sirkkeleitä. Kaiken lisäksi pelasin aika monta matsia tankkipeliä! Ne sai mut eilen koukkuun, kun testasin ensin Takun chaffeeta, Grothalin viiskytbeetä ja is-nelosta ja pelasin vielä omalla t110:llä ihan loistomatsin! :)
Hyvislanit, näitä lisää!
















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti