Oon ollu jännittyny ja stressaava 15-18 välisen ajan ja tuntuu, että jatkuu edelleen. Sain puhelun 10 yli kolme, että eräs läheiseni on taas saanut kohtauksen, aivoinfarktin. Jäin odottelemaan piipaan ääniä. Tästä kun sattuu kuulemaan joka ainoan (paitsi etelästä tulevat) hälytysajoneuvon, joka sairaalaan menee pillit päällä.
Neljän maissa rupes ääniä kuulumaan ihan niinkuin pitikin ja sen jälkeen menin sänkyyn makoilemaan, koska mulla oli jo ennestään fyysisesti huono olo ja ajattelin et makaan vaan sen puoli tuntia, kunnes sieltä sairaalasta vois saaha tietoa. Olisin itse asiassa voinu kai mennä paikan päälle sillon, mutta fyysisen olotilan vuoksi en oikeastaan ees halunnu.
Enkä mä nukuttua saanu mielestäni, oli kylmä ja kuuma ja ressi. Kas kummaa, kun katoin kelloa seuraavan kerran niin se olikin jo 17:22. Olin nukkunu sen ajan ohi, jolloin oisin voinu soittaa porukoille ja kysellä tietoja. Hyvä niin, koska siinä vaiheessa ei tietoja vielä ollut. Tyyppi oli kuvattu, mutta muuta ei osattu sanoa..
Menin vielä hetkeks makoileen ja soitin uuestaan vähän vaille kuus. Diagnoosi olikin aivoinfarktin sijasta epileptinen kohtaus.
Tuntuu kummalta toi diagnoosi, kun ei tiiä millä perusteella se on annettu. Kun tapahtumat oli just niinku aivoinfarktissa eli raajojen voimattomuus tai tunnottomuus, suupielen roikkuminen ja toisaalta tietysti tajuttomuus, mikä on kyllä epileptisen kohtauksen yksi oire. Oikea puoli oli kokonaan veltto/halvaantunu ja tietysti tuo naama, voiko nämä asiat muka liittyä epileptiseen kohtaukseen? Olis tietysti ollu hyvä kuulla perustelut lääkäriltä suoraan. (Haa, eräs ystäväiseni kommentoi jo facebookissa näin "Epileptinen kohtaus ei tarkota välttämättä sitä, että olis epilepsia. Se on oire jostakin häiriöstä aivoissa (esim. aivoinfarktista)." eli tämähän selittää jo enemmän..)
Oma epäily olisi ollut se, että kyseessä kuitenkin oli aivoinfarkti, mutta pieni sellainen. Liuotushoito saatiin tällä kertaa aloitettua heti ambulanssissa ja tyyppi oli alkanu jo siinä näyttämään virkoamisen merkkejä. Olihan hän kerennyt jo sen 20 minuuttia olemaan tajuton ja odottelemaan ambulanssin tuloa. 20 minuuttia!?! Eikö palokunnankin piä olla paikalla 7 minuutissa, mikä piipaa-autojen tuloaika tuo 20 minuuttia oikeasti on?? Lopulta paikalla oli ollut kahden eri paikkakunnan piipaat, kun oman paikkakunnan piipaalla oli menny noin kauan aikaa saapua paikalle lähes naapuritalosta. En tajua! Siinä ajassa tuo ihminen olisi voinut jo kuolla. Ja varsinkin jos nyt sitten oikeasti kyseessä olikin se epileptinen kohtaus (kyllä mä kuitenkin joudun lääkäriin luottamaan, kun en ite hoitoalan ammattilainen ole), niin kuolleisuuden ja vakavien vammojen riskit lisääntyy, kun kohtaus on kestäny yli 30 minuuttia. Että ei ollu ku 10 minuutista kiinni.
Oli mikä kohtaus oli, niin ei se ainakaan leikin asia ollut. Tärkein asia tietysti on se, että ihminen on hengissä ja siirretään tänään luultavasti jo takaisin kotipaikkakunnalleen.
Mutta tämä on just se yks asia, minkä takia vihaan elämää välillä. Pelko kuolemasta.